Kesähäät kotipihalla
Häät eivät ole yhteen muottiin valettuja. Siinä missä ennen vihkimistä ja hääjuhlaa ohjasivat monet kirjoittamattomat säännöt, nykyään yhä useampi pari rakentaa päivän juuri omannäköisekseen. Maalaishäät ovat tästä hieno esimerkki. Ne antavat mahdollisuuden kunnioittaa perinteitä, mutta samalla uudistaa rakkauden juhlaa sellaiseksi kuin hääpari itse toivoo.
Valmistelemme lapsemme ja tulevan vävymme maalaishäitä. Pihapiiri muuttuu vähitellen juhla-alueeksi. Nurmikkoa leikataan tavallista tarkemmin, kukkapenkkejä siistitään, pöytiä suunnitellaan, valoketjuja ripustetaan ja yksityiskohdat löytävät vähitellen paikkansa. Samalla huomaa, kuinka häiden valmistelu ei ole pelkkää järjestelyä. Se on odotusta, iloa ja yhteistä tekemistä. Kahden suvun oppimista tuntemaan toisensa. Ystävien apua.
Kotona järjestettävissä häissä on jotakin poikkeuksellisen lämminhenkistä. Vieraat eivät saavu juhlasaliin vaan kotiin, paikkaan, jossa elämä jatkuu vielä pitkään hääpäivän jälkeenkin. Talon seinät, pihapuut ja lato ovat nähneet tavallista arkea jo vuosien ajan, ja nyt ne saavat todistaa yhtä elämän merkittävimmistä juhlista.
Kesä tekee loput. Suomen valoisa ilta, koivun oksat, luonnonkukat, kahvin tuoksu, lasten juoksu ja puheen sorina pihamaalla luovat tunnelman, jota ei voi ostaa valmiina. Maalaishäät eivät tavoittele täydellisyyttä vaan aitoutta. Jos tuuli kaataa kukka-asetelman tai sadekuuro kastelee, muistetaan sekin vielä vuosien päästä osana yhteistä tarinaa.
Häiden valmistelun keskellä on keskusteltu useiden ihmisten – eikä vähiten hääparin – kanssa siitä, mitä avioliitto oikeastaan merkitsee. Hääpäivä on suuri ja kaunis juhla, mutta lopulta se kestää vain yhden päivän. Sen jälkeen alkaa tavallinen arki, joka on täynnä iloja, yllätyksiä, vastoinkäymisiä ja uusia alkuja. Juuri siellä rakkaus punnitaan.
Ensimmäisen korinttolaiskirjeen sanat ovat kuuluneet häihin sukupolvesta toiseen: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä." Ne eivät ole vain jae vihkiseremoniaan, vaan kuvaus siitä, millaiseksi rakkaus parhaimmillaan kasvaa. Kärsivällisyys, lempeys, anteeksi antaminen ja ilo toisen onnistumisesta eivät synny yhdellä lupauksella. Ne rakentuvat vähitellen yhteisen elämän aikana. Kun kysyin hääparilta, mitä rakkaus on sain ensimmäiseksi sanat luottamus ja vastuu.
Rakkaus ei elä pelkästään kauniissa hetkissä. Se muodostuu yhteisen arjen pienistä valinnoista, sanoista ja teoista. Se näkyy siinä, että toinen kohdataan myös silloin, kun elämä ei ole juhlaa. Juuri siksi luottamus on yksi rakkauden tärkeimmistä kivijaloista. Ilman luottamusta yhteinen tulevaisuus jää epävarmaksi, mutta sen varaan voi rakentaa turvallisen kodin, jossa molemmat saavat olla omia itsejään. Luottamus on sitä, että yhdessä kulkien elämä kantaa.
Luottamuksen rinnalla kulkee myös vastuu. Vastuu ei tarkoita pelkästään yhteisten laskujen maksamista tai arjen velvollisuuksien jakamista. Se tarkoittaa vastuuta toisesta ihmisestä, yhteisistä unelmista ja siitä lupauksesta, joka vihkipäivänä annetaan. Vastuu on halua pitää kiinni toisesta myös silloin, kun elämä koettelee. Se on päätös antaa mahdollisuus anteeksiannolle, keskustelulle ja yhteiselle kasvulle.
Olen huomannut häitä valmistellessa, kuinka moni on pysähtynyt kertomaan omista häämuistoistaan. Jokaisella tuntuu olevan mielessään jokin yksityiskohta, joka on jäänyt elämään vuosikymmentenkin jälkeen: pelimannien säestämä valssi tai kuinka muistisairas mummo söi pankinjohtajan kakun. Harva muistaa, minkä väriset servietit olivat tai oliko jokainen ohjelmanumero täydellinen. Sen sijaan muistetaan tunnelma ja ihmiset.
Kirjailija Tommy Tabermann on todennut osuvasti: "Ihmeitä ei pidä odotella, ihmeitä pitää tehdä!" Rakkaus näkyy siinä, miten kohtelemme toisiamme tavallisina maanantaiaamuina, kiireen keskellä ja elämän suurissa muutoksissa. Häät ovat yksi päivä, mutta rakkaus rakentuu kaikista niistä päivistä, jotka seuraavat sen jälkeen.
Rakkauden juhla ei synny täydellisistä puitteista, vaan ihmisistä, jotka uskaltavat sitoutua toisiinsa. Kun mukana ovat rakkaus, luottamus ja vastuu, syntyy jotain paljon suurempaa kuin kaunis juhlapäivä. Syntyy alku matkalle, jossa muistot kasvavat ja jossa yhteinen elämä jatkuu juuri sellaisena kuin se on – aitona, lämpimänä ja rakastettuna.